Don Giovanni kuoli katumattoman kuoleman

Suomen Kansallisoopperan ohjelmistossa on parhaillaan – taas kerran – Wolgang Amadeus Mozartin ooppera Don Giovanni. Eilisen esityksen solistilistassa kerrottiin, että menossa oli 45. ensi-illan jälkeinen esitys.

Se on ihmistä ikuisesti kiehtova kertomus miehestä ilman omaatuntoa. Don Giovanni on jonkinlainen Casanova, joka viettelee naisen toisensa perään. Oopperan tunnetuin aaria taitaakin miespalvelija Leporellon luetteloaaria, jossa hän listaa kuinka monta naista isäntä on missäkin maassa vietellyt.

Don Giovanni selittää asian omalta kannaltaan nerokkaasti. Eihän hän voi ruveta uskolliseksi kenellekään, koska se merkitsi että hän kieltäsi muilta naisilta ilon tuntea hänet. Murhakaan ei ole Don Giovannille vieras asia, ja lopulta hän tuhoutuu omaan ylimielisyytensä, joka kohdistuu hänen tappamaansa mieheen.

Mozartin oopperoissa on paljon komiikkaa ja huumoria, niin tässäkin. Takit ja hatut vaihtavat käyttäjiään ja lähes kaikki tapahtumat selittyvät sillä, että on ilta tai yö, jolloin ihmisten tunnistaminen on vaikeaa. Siihen aikaa ei vielä sähköä ollut.

Laskin mielessäni, että olen nähnyt kyseisen oopperan livenä ainakin viisi kertaa, todennäköisesti useammin. Esitykset pystyin palauttamaan mieleen jonkin laulajan tai lavastukseen liittyvän muistikuvan avulla.

Hauskuudestaan ja päähenkilönsä näennäisestä moraalittomuudesta huolimatta Don Giovanni on hyvin moraalinen teos. Siinä paha saa todella palkkansa, toisin kuin oikeassa elämässä. Omia mielihalujaan toteuttanut aatelismies päätyy oopperan lopussa sanamukaisesti helvetin kuiluun.

Kolkointa tarinassa on, että Don Giovanni ei pelkää haastaa haudantakaista vierastaan ja ilmoittaa suoraan, ettei kadu mitään. Sitten hänen etsikkoaikansa on loppu ja tuli nielee hänet. Hän kuolee katumattoman kuoleman, josta meitä muita varjelkoon Kaikkivaltias Jumala.

Oman oopperamme esitys oli varsin laadukas. Solistijoukko oli tasainen ja varsinkin Raimo Laukka nimiroolissa, Hannu Forsberg Leporellona ja Raili Viljakainen petettynä Donna Elvirana olivat korville hunajaa. Viis muutamasta alavireisestä äänestä, sillä elävä musiikki on aina elävää musiikkia.

Hilpeä sisäpiirijuttu oli, että esitystä johti papin mies, Kari Tikka ja pirteää häitään viettävää palvelijatarta Zerlinaa lauloi kirkkoherran vaimo, Merja Virkkala.