Friday, October 06, 2006

Luterilaista luomisen teologiaa


Tulin auringon laskun jälkeen ongelta. Helsingin merellisyys merkitsee sitä, ettei tarvitse kauan etsiä paikkaa, jossa voi liottaa matoa ja toivoa saalista. Sain muutaman ahvenen ja särjen. Niistä syntyy huomenna kalakeitto. Mikä onkaan hauskempaa kuin tehdä ruokaa itse ongituista kaloista.

Kala syö täällä niin kuin muuallakin. Kun aurinko alkaa laskea, syöntiä on. Ensin ahvenet ja sitten särjet. Kun kohoa ei enää juuri erota veden pinnalta, on aika lähteä kotiin. Siinä samalla on saanut nauttia auringon laskusta ja meren värien haipumisesta vaaleasta tummaan.

Se on onnea ja samalla Jumalan hyvää luomistekoa.

Apostolisen uskontunnustuksen kaksi ensimmäistä uskonkohtaa menevät usein niin joutuisasti ohi, ettei niitä oikein ehdi huomata. Ensimmäinen uskonkohta kuuluu: Minä uskon Jumalaan, ja toinen: Isään, Kaikkivaltiaaseen, Taivaan ja maan luojaan. Siinä sanotaan yhdessä lauseessa harvinaisen paljon.

Nikean uskontunnustus on hieman monisanaisempi.

Me uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Me siis uskomme, että kaikki mikä ympärillämme näkyy tai ei näy, mutta on osa luontoa, on Jumalan luomaa. Ja Jumalan käsistä tulleena, se kertoo hänestä ja hänen voimastaan.

Ero maallisen ja hengellisen, aineellisen ja henkisen välillä tuppaa olemaan uskonnollisessa ajattelussa turhan iso. Ikään kuin olisi hyvä henkisen ja hengellisen sfääri ja toisaalla ruma – tai ainakin epäilyttävä - aineellinen ja ruumiillinen elämänpiiri.

Näin ei ole ainakaan luomiskertomuksen mukaan. Aivan Raamatun ensilehdillä kerrotaan, miten Jumala luodessaan maailmaa toteaa monta kertaa, että näin on hyvä. Hän on tyytyväinen kättensä jälkeen.

Ei kai meillä hänen luoduillaan liene Jumalaa suurempaa viisautta arvioida sitä, mikä luomisessa on arvokasta ja mikä arvotonta.

1 Comments:

Blogger Matilda said...

Olen ajatellut, että kristinusko tuntuu ainakin Suomessa hiukan kadottaneen alkuperäistä ideaansa, joka oli, että Jumala itse tuli maan päälle ihmiseksi ja eli täällä ihmisenä. Jeesuksen ihmisyys on jotenkin turhan paljon häivytetty ja korostetaan hänen jumaluuttaan, vaikka todellisuudessa hänen jumaluuttaan ei voi ymmärtää ellei ymmärrä hänen ihmisyyttään. Usein uskonnollisuus käsitetään arjesta irralliseksi sfääreissä leijumiseksi, saa se minun puolestani sitäkin olla, mutta minulle on tärkeä ymmärtää ettei minun ruumiini ja erilaiset elämän arkipäiväiset koettelemukset ole mitenkään irrallaan Jumalasta ja hänen läsnäolostaan. Hän elää mukanani kun elän tätä ihmisen elämää sellaisena kuin se eteeni tulee ja edelleenkin voin kohdata hänet muissa ihmisissä.

Oletko muuten tarkoituksella säätänyt blogisi niin, että vain bloggeriin kirjautuneet voivat kommentoida?

10:08 PM  

Post a Comment

<< Home