Terveisiä kuoleman portilta

Terveisiä kuoleman rajalta

Siitä on nyt suunnilleen viisi kuukautta kun olin kuolla.

Putosin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon väliseen kuiluun.

Kyse saattoi olla tunneista.

Vasta kun olin täysin tajuton ja korkeassa kuumeessa ”kelpasin” potilaaksi.

Kolmena peräkkäisenä päivänä päivystykset lähettivät kotiin. Onneksi ystävät löysivät nipin napin ajoissa.

Sairaus oli aivokalvontulehdus, joka on yli kuusikymppiselle vaarallinen. Ilmeisesti se on liian harvinainen että Haartmanin sairaalan päivystys olisi sen tunnistanut. Sen sijaan ani varhain ambulanssilla tullut, pahasti kipuileva ihminen pantiin vielä kolmannellakin kerralla jonoon odottamaan lääkäriä ja palautettiin taas kotiin särkylääkkeen kera.

Kukaan ei ilmeisesti huomannut että hirvittävää päänsärkyä valittava ihminen oli käynyt jo kahtena edellisenä päivänä hakemassa apua päivystyksistä. 

Kivusta itkevälle ihmiselle luvattiin koko ajan ”kohta lääkäri tulee”. Lääkäri tuli kuuden tunnin kuluttua ja viiden tunnin päästä tuskainen ihminen lähetettiin kotiin vielä kerran.

Neljäntenä päivänä olikin jo todella kiire.

Hoitohenkilökunnan kommentit jonottajasta olivat vähemmän kunnioittavia. Levottomat jalat – oireista kärsivä ei pysy paikallaan, mikä ärsytti henkilökuntaa. ”Se on vain sekava vanha nainen” todettiin kun pyysin tiettyä lääkettä vaivaan.

Ei kai sekava ihminen osaa nimetä sairauttaan ja siihen auttavaa lääkettä? Levottomat jalat näytti olevan lähes kaikille tuntematon. Vain yksi ensihoitaja tiesi, kuinka hankala sairaus voi olla.

Äkillistä sairastumista varten pitäisi olla ennakoivia kursseja.

Kahden erillisen sairaanhoidon organisaation toiminta pitäisi tuntea, jotta sairastunut tietäisi, minne hakeutuu, milloin ja millä välineellä. Sellaista tietoa ei ensimmäistä kertaa sairastuneella voi olla.

Kokematon luulee, että kun tilaa ambulanssin, se vie hänet sinne, mistä on edellisenä iltana lähetetty kotiin.  Niin ei käy, vaan kaikki alkaa alusta. Tieto erikoissairaanhoidon ja perus”terveyden”hoidon välillä ei kulje.

 Jonoon vain, vaikka olisit miten sairas ja tuskainen.

Kuinkahan moni on oikeasti kuollut, koska häntä ei ole arvioitu riittävän sairaaksi. Ainakin tuli selväksi että kivusta itkeminen tulkitaan joka paikassa vain keinoksi etuilla jonossa.

Ehkä terveyskeskuksissa ja päivystyksissä olisi aika lisätä hoidon tarpeen arvioijien koulutusta.