Rakkaa papit, älkää lukea lopottako

Aurinkoinen syyspäivä ja vanha tunnelmallinen kirkko. Siellä häät, joissa juuri sopivasti väkeä.
Ihan mukava pappikin, mutta….

Tietenkään kukaan ei osannut laulaa virttä, mutta ei se mitään. Urkuri soitti häämarssin niin kuin piti ja loppuun jonkun Bachin kymmenestä pienestä preludista.

Mutta voi rakas vihkipappi, jonka nimeä en edes tiedä. Miksi sinä luit tekstit, sen sijaan että olisit puhunut ne kuin ihminen toiselle? Puhuit puheesi, mutta käsikirjan ja raamatun tekstit vain luit. Silloin kuulijalle tulee tunne, että olet pelkästään töissä. Olet jossain sivussa, et lähellä vihkiparia.

Hieman lisää keskittymistä, hieman puhenopeuden pudotusta ja halu tulla lähelle, vaikka tekstit eivät olekaan puhekieltä. Sillä asiat olisi muutettu.

Et olet yksin tässä kirkossa. Niin lukemattomat kerrat olen harmitellut, miksi liturgi vain ns. lukee. Miksei hän voi olla läsnä kokosydämisesti?

Yksi syyllinen on käsikirja. Sen tekstejä ei ole tehty suuhun käypäisiksi, vaan silmään sopiviksi. Kaikki tekstit on hiottu viimeisen päälle ja silloin väliin ei jää yhtään liikaa sanaa. Se taas vaatii tekstin käyttäjältä huolellista paneutumista, jossa mietitään painotukset ja varsinkin tauon paikat. Hyvin tehtynä tulos ei ole näytelmätekstiä, vaan kohti tulevaa ja läsnä olevaa puheilmaisua.

En tiedä, kuuluuko käytännöllisiin harjoituksiin nykyisin myös puheilmaisua. Jos ei kuulu, niin olisi korkea aika korjata tilanne. Jos asialle jo tehdään jotain, voin elää toivossa, että jonain päivänä kuulen papin puhuvan niin, että tunnen hänen olevan läsnä eikä töissä.