Ikäsyrjintää kirkossa ja politiikassa

Eilisissä presidentinvaaleissa nousi esiin kysymys ikärasismista, siis oikeammin ikäsyrjinnästä. Sen lausui ääneen itse reilusti yli seitsemänkymppinen Elisabet Rehn ja saman asian nosti esiin myös Liisa Jaakonsaari.

Liisa Jaakonsaari totesi, että EU-parlamentin perspektiivissä Tarja Halonen, 68 v. on täysin kelpoinen vaativiin kansainvälisiin tehtäviin. Ranskassa ja Saksassa poliitikon ikä ei ole este, jos hän muuten on pätevä ja osaava. Suomen politiikassa ikä nousi esteeksi niin 70 vuotta täyttäneelle Paavo Lipposelle - kuin ehkä myös Paavo Väyryselle, 65 v.

Suomessa on saatu syntymään erittäin vahva ilmapiiri, jossa ihmiset eivät usko kenenkään eläkeiän saavuttaneen voivan toimia täysipainoisesti ja täyspäisesti paitsi ehkä Jukka Virtasen ja Claes Anderssonin.

Syrjivä ajattelu jyrää myös kirkossa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla. Viime seurakuntavaaleissa äänestäjillä taisi olla aika yleinen näkemys, että kokemus ja ikä merkitsevät samaa kuin taantumuksellinen ajattelu. Siis kyvyttömyyttä katsoa eteenpäin ja arvostaa vain mennyttä.

Kokemus on korvaamatonta

Vaikutelma syntyi siitä, että päättäjistä todella suuri osa vaihtui uusiin, joiden kirkollinen kokemus ja osaaminen vaatii vielä runsaasti täydentämistä.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten nuoruuteen ja tuoreuteen uskovat luottamushenkilöt toimivat kirkolliskokousvaaleissa. Ehkä he haluavat uusia kirkon ylimmän luottamushenkilöjohdonkin jotta kirkko uudistuisi.

Valitettavasti kirkon kehittäminen ja päätöksenteko ovat pitkäjänteisiä prosesseja, joiden on noudatettava olemassa olevia säännöksiä. Se harmittaa monia kirkon päätöksenteossa mukana olleita ja olevia. Julkisoikeudellisen yhteisön päätöksenteko ei muutu nopeammaksi vaihtamalla päättäjät nuorempiin niin suuressa määrin kuin mahdollista.

Kirkko uusiutuu jatkuvasti

Kirkko on ihmiskunnan historiassa pisimpään pystyssä pysyneitä organisaahttp://www.blogger.com/img/blank.giftioita. Se on onnistunut siirtämään osaamista ja kokemusta eteenpäin ja yhdistämään sitä uuteen ja innostavaan. Tämä ei tapahdu tyrkkäämällä kokeneet ja osaavat ihmiset sivuun, jotta uudet ja tuoreet ihmiset voivat ottaa vallan kuten taistolaiset 70-luvulla.

Kirkon kehittämisessä tarvitaan sekä nuoria innostuneita ihmisiä että kokeneita konkareita, jotka estävät nuoria hakkaamasta päätään seinään. Kokeneet voivat kertoa, mistä löytyvät kaikki ne väylät, joiden kautta asioita kannattaa viedä eteenpäin.

Nykyinen kokemusta vähättelevä ilmapiiri on oikeasti masentava ja epämiellyttävä.