Terveyskeskusväki palveluoppiin
Jos olisin töissä terveyskeskuksessa odottaisin kauhulla tilannetta muutaman vuoden päästä.
Silloin työterveyshuollon palveluksista nauttineet suuret ikäluokat päätyvät julkisen perusterveydenhuollon asiakkaiksi. He ovat tottuneet siihen, että lääkärille pääsee lähes heti ja työterveyshoitajallekin saa ajan muutamassa tunnissa.
Perusterveydenhuollossa terveydenhoitajalle pääsee vain jonottamalla kaksi kertaa: ensin ilmoittautumiseen ja sitten itse hoitajalle. Jos on flunssa-aika tai väki muuten vähissä jonotus kestää kepeästi 2-3 tuntia, koska sijaisia ei ole. Terveydenhoitajan ajanvarauksessa on viikkojen jonot.
Lääkärille pääsee hyvällä onnella 2-3 viikossa ja puhelinajan tulosten kuulemista varten saa onnellisessa tapauksessa jopa alle kahden viikon.
Työterveyshuollon palveluihin tottuneet tuskin suostuvat vaiti jonottamaan ja kuuntelemaan kommenttia: Ei meillä ole sellainen tapana.
Ei ole tapana kutsua ihmistä kerrosta ylempää kun hän on eri organisaation alueella (HUS-laboratoriot), ei ole tapana ilmoittaa asiakkaalle lääkärin unohtamasta reseptistä, ei ole tapana katsoa, montako henkeä jää penkille odottamaan kun luukku pannaan kiinni.
Sen sijaan asiakas pannaan juoksemaan paikalle kaksi kertaa päivässä kun kukaan ei voi soittaa ilmoittaakseen, onko lääkärin unohtama resepti jo valmis. Soittaa tietysti voi, jos hermo kestää odottaa jonossa – hyvin vaihtelevia aikoja.
Perusterveydenhuoltoa vaivaa kaamea asennevamma. Sinne tullaan harvoin verta vuotaen ja pikaista apua heti tarviten. Asiakkaat ovat yleensä yhtenä kappaleena, kivuliaita, masentuneita, väsyneitä, krapulaisia. Siksi heitä voikin kohdella kuin lammaslaumaa.
Terveyskeskusten nykymentaliteetilla yksikään palvelualalla toimiva yritys ei pysyisi pystyssä puolta vuotta kauempaa. Mutta näilläpä ei olekaan kilpailua, koska terveyskeskusta ei voi vaihtaa. Asiakkaat ovat kuin turpeeseen sidottuja maaorjia ennen vanhaan.
Niinpä terveyskeskuksissa voidaan keskittyä siihen, millaista meillä on töissä. Potilaat ovat olemassa meitä varten, emme me ole heitä varten.
Jos terveyskeskuksessa aikoo saada apua, potilaan pitää olla ystävällinen, pitkämielinen, suostua millaiseen kohteluun tahansa, jonottaa peräkkäin 2-3 luukulla ja koko ajan olla kiitollinen siitä, että hänet edes huomataan.
Missään tapauksessa ei saa huomauttaa siitä, että luukun takana ollaan palveluammatissa, jossa pitäisi ottaa huomioon odottavan asiakkaan tilanne. Tällä saattaa olla työ ja siihen kuuluvat vastuut ja aikataulut. Hänellä on myös oma elämänsä, jota olisi terveyskeskuksissakin aika oppia kunnioittamaan.
Nykyinen mentaliteetti tuo kovasti mieleen 1970-luvun Moskovan, jossa yksi ihminen ei ollut mitään. Vasta ryhmä oli yksikkö, joka otettiin huomioon. Ja oli syytä olla todella nöyrä.
Silloin työterveyshuollon palveluksista nauttineet suuret ikäluokat päätyvät julkisen perusterveydenhuollon asiakkaiksi. He ovat tottuneet siihen, että lääkärille pääsee lähes heti ja työterveyshoitajallekin saa ajan muutamassa tunnissa.
Perusterveydenhuollossa terveydenhoitajalle pääsee vain jonottamalla kaksi kertaa: ensin ilmoittautumiseen ja sitten itse hoitajalle. Jos on flunssa-aika tai väki muuten vähissä jonotus kestää kepeästi 2-3 tuntia, koska sijaisia ei ole. Terveydenhoitajan ajanvarauksessa on viikkojen jonot.
Lääkärille pääsee hyvällä onnella 2-3 viikossa ja puhelinajan tulosten kuulemista varten saa onnellisessa tapauksessa jopa alle kahden viikon.
Työterveyshuollon palveluihin tottuneet tuskin suostuvat vaiti jonottamaan ja kuuntelemaan kommenttia: Ei meillä ole sellainen tapana.
Ei ole tapana kutsua ihmistä kerrosta ylempää kun hän on eri organisaation alueella (HUS-laboratoriot), ei ole tapana ilmoittaa asiakkaalle lääkärin unohtamasta reseptistä, ei ole tapana katsoa, montako henkeä jää penkille odottamaan kun luukku pannaan kiinni.
Sen sijaan asiakas pannaan juoksemaan paikalle kaksi kertaa päivässä kun kukaan ei voi soittaa ilmoittaakseen, onko lääkärin unohtama resepti jo valmis. Soittaa tietysti voi, jos hermo kestää odottaa jonossa – hyvin vaihtelevia aikoja.
Perusterveydenhuoltoa vaivaa kaamea asennevamma. Sinne tullaan harvoin verta vuotaen ja pikaista apua heti tarviten. Asiakkaat ovat yleensä yhtenä kappaleena, kivuliaita, masentuneita, väsyneitä, krapulaisia. Siksi heitä voikin kohdella kuin lammaslaumaa.
Terveyskeskusten nykymentaliteetilla yksikään palvelualalla toimiva yritys ei pysyisi pystyssä puolta vuotta kauempaa. Mutta näilläpä ei olekaan kilpailua, koska terveyskeskusta ei voi vaihtaa. Asiakkaat ovat kuin turpeeseen sidottuja maaorjia ennen vanhaan.
Niinpä terveyskeskuksissa voidaan keskittyä siihen, millaista meillä on töissä. Potilaat ovat olemassa meitä varten, emme me ole heitä varten.
Jos terveyskeskuksessa aikoo saada apua, potilaan pitää olla ystävällinen, pitkämielinen, suostua millaiseen kohteluun tahansa, jonottaa peräkkäin 2-3 luukulla ja koko ajan olla kiitollinen siitä, että hänet edes huomataan.
Missään tapauksessa ei saa huomauttaa siitä, että luukun takana ollaan palveluammatissa, jossa pitäisi ottaa huomioon odottavan asiakkaan tilanne. Tällä saattaa olla työ ja siihen kuuluvat vastuut ja aikataulut. Hänellä on myös oma elämänsä, jota olisi terveyskeskuksissakin aika oppia kunnioittamaan.
Nykyinen mentaliteetti tuo kovasti mieleen 1970-luvun Moskovan, jossa yksi ihminen ei ollut mitään. Vasta ryhmä oli yksikkö, joka otettiin huomioon. Ja oli syytä olla todella nöyrä.
Labels: asennevamma, Neuvostoliitt, perusterveydenhuolto, terveyskeskus, työterveyshuolto
posted by Sirkku Nyström at 1:19 PM
1 Comments:
Olet aivan oikeassa. Perusterveydenhuollossa olisi aika tehdä jo nyt jotain, ennen kuin käyttäjämäärä kasvaa ja palvelut joutuvat todella kovaan syyniin.
Viime keväänä, kun en ollut työterveydenhuollon piriissä ja reseptilääke pääsi loppumaan, yritin reseptin uusintaa terveyskeskuksen kautta: ei onnistunut. Ensinnäkään en päässyt edes aikaa varaamaan, sillä jono oli täynnä ja puhelin tuuttasi varattua. Yritettyäni muutaman kerran päätin soittaa työterveyteen ja anella reseptin uusintaa sieltä. Olivat armollisia ja sain reseptini uusittua.
Vanhempani, joista äiti jo edesmennyt, iäkkäinä ihmisinä viettivät terveyskeskuksissa jokusen tunnin. Iäkkäillä on paljon sairauksia useimmiten ja he joutuvat myös odottamaan hoitoa kauan. Vanhusten voimat ovat vähissä ja silti he auktoriteetteja kunnioittavina odottavat kiltisti vuoroaan. Tarpeeksi huonossa kunnossa ollessaan he kyllä saavat sitten hoitoa, mutta tutkimuksiin pääsy ja oireiden lievitysten sijaan syyn selvittäminen usein jää hoitamatta.
Hyvästä aiheesta kirjoitit.
Post a Comment
<< Home