Tarvitseeko hiippakunta oman hallinnon?

Kyllä ja ei.

Kyse lienee siitä, onko maallikoista ja papeista koostuvalla hiippakuntavaltuustolla sellaista roolia ja merkitystä, että valitut jäsenet pitävät mielekkäänä osallistumistaan sen toimintaan.

Nykyisillä hiippakuntavaltuustoilla on oikeasti hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia. Paras väylä ovat aloitteet, joita jäsenet voivat tehdä ja tuoda käsittelyyn. Hiippakunnan talouteen ja toimintaan valtuustolla ei juuri ole sanomista, koska asiat valmistellaan kirkkohallituksessa ja kapitulissa. Valtuusto vain hyväksyy sille tuodun ehdotuksen.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

Kirkon hallinto muistuttaa paljolta valtion ja kuntien hallintoa. On valtakunnallinen taso, kirkolliskokous, entisten läänien taso, hiippakunnat ja kuntien taso, seurakunnat.

Läänit ovat valtakunnan tasolta kadonneet, mutta kirkossa hiippakunnat ovat voimissaan, koska ne ovat todella vanhoja perusrakenteita, joista ei niin vain luovuta.

Kuntauudistus on vienyt paljon voimia ja aiheuttanut kitkaa seurakunnissa, koska niiden on pitänyt yhdistyä periaatteessa samassa tahdissa kuin kuntien.

Kirkon keskushallinnossa laaditaan parhaillaan suunnitelmaa, jossa yhdistämisissä otettaisiin aivan toinen tahti. Perusyksikkö olisi vähintään rovastikunnan, jollei peräti puolen hiippakunnan kokoinen. Silloin seurakuntien ei tarvitsisi tuskaisesti odottaa, koska seuraava yhdistyminen tulee ja miten hankala se mahtaa olla.

Yhdellä kertaa syntyisi eräänlaisia suuria seurakuntayhtymiä ympäri maan. Ne hoitaisivat keskitetysti hallinnolliset asiat ja paikalliset seurakunnat saisivat paneutua toimintaansa.

Silloin hiippakuntahallinnon rooli olisi aivan toinen kuin nykyisin. Hiippakuntavaltuustot olisivat uuden suuren ”rovastikunta- tai hiippakuntayhtymän” vastuullisia toimielimiä ja ne vastaisivat seurakuntien kehittämisestä ja toiminnasta omalla alueellaan.

Tuleva tai viimeistään vuonna 2016 valittava kirkolliskokous päässee ottamaan kantaa ”suureen harppaukseen”. Harppaukselle olisi todella jo tilausta.