Hämmästyttävän vähärahaista väkeä

Olin eilen lauantaina vähän yli tunnin seisoksimassa Yhteysvastuun liivi päällä Eino Leinonkadun Valintatalon edessä.

Johan oli opettavaista.
Mitä kaikkea opin?

* Ikä ei kerro mitään ihmisen anteliaisuudesta.
* Nuoret antavat roposensa siinä kuin vanhatkin.
* Naiset ovat helläsydämisempiä kuin miehet, mutta se ei kai liene uutinen.
* Kärttyisimpiä olemme me ikääntyvät naiset.

Opin myös keräämisen tekniikkaa. Ei kannata puhutella ihmisiä kauempaa kuin YHDEN metrin päästä. Jos yrittää kauempaa, asianomainen kaartaa tyylikkäästi kauemmas.

Mutta menepä toisen eteen, hymyile säteilevästi samalla kun katsot silmiin ja sanot: Yhteisvastuukeräyksestä, päivää. Pitää olla tosi kovaluontoinen, jos ei ala kaivella taskujaan.

Sain kokoon vähän yli tunnin aikana toistasataa euroa. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin pitkälle, noin neljävitoselle miehelle, joka kantoi lukuisia kukkapaketteja (Naisten päivä, otaksun) ja työnsi keräyslippaan kolosta sisään viisikymppisen.

Häkellyin niin, että pidin hänelle taatusti parhaan esitykseni keräyksen kohteista. Ei seonneet sanat, eikä maiden nimet.

Kiintoisinta keräämisessä oli kuitenkin käteisen rahan puute.
”Ei ole nyt yhtään rahaa mukana”. ”Ei sattunut lähtiessä lompakko mukaan”. ”Ei ole kolikkoja mukana”. Ja niin edelleen.

Ihmiset menevät tosiaankin kauppaan vain kortin kanssa, oli se pakko uskoa.

Moni myös huijasi, mutta sehän on heidän asiansa.

Kun itse en ole lahjoitusmielellä tapaan sanoa, että voi, voi kun olen jo lahjoittanut. Se toimii aina, mutta aika harva sitä Yhteisvastuulle käytti.

Konstissa on vain yksi vika: jos ei ole oikeasti lahjoittanut, tulee huono omatunto.

Se taas ei kerääjää haittaa, se on vain minun kipuni.