Vaalityö on vaikeaa

En olisi uskonut, miten vaikealta tuntuu itsensä puffaaminen. Kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaalit ovat aivan ovella, enkä ole lähettänyt yhtään kirjettä tai sähköpostia mahdollisille äänestäjille.

Toivon vain, että mahdollisimman moni olisi käynyt nettisivuilla katsomassa ns. laajennettua esittelyä. Painettuun esitteeseen mahtuu varsin rajallinen määrä asiaa. Tämä blogi on myös väylä tutustua ajatteluuni. Tietysti vain niille, jotka jaksavat lukea tekstejäni.

Vaalityön aktiivisuudessa näkyy sukupolvien ero. Kun nykymaailmassa on oltava valmis kertomaan itsestään kaikenlaista, se on erityisen vaikeaa meille, jotka on opetettu olemaan kehumatta itseään. Meille sanottiin – tai ainakin annettiin ymmärtää – että ihmisen tekemiset puhuvat puolestaan. Tietoa on siis tarjolla, mutta sitä ei kärsi tyrkyttää kenellekään.

Nykymaailman huimassa informaatiovirrassa pitäisi olla tarmokkaampi. Ei saisi luottaa siihen, että ihmiset tietävät ja tuntevat. Oikeasti emme tiedä toisistamme kovinkaan paljon, jollei taustalla ole vanhaa tuttavuutta.

Mitä tärkeämmiksi erilaiset verkostot tulevat, sen hankalampaa on niillä, jotka eivät verkostoihin kuulu. Verkostoja on ollut maailman sivu, mutta netti muuttaa niiden luonnetta. Ei turhaan puhuta sosiaalisesta mediasta, jolla tarkoitetaan netissä toimivaa yhteisöä. Sen jäsenet tuottavat itse sisältönsä tai ainakin jakavat sen.

Pitkään mietittyäni liityin itse Facebookiin - vaalityötä se ei tosin edistä - ja se on saanut minut syviin mietteisiin. Facebookin sisältä löytyy mitä ällistyttävimpiä ryhmiä. Esimerkiksi vanhan (keskiajasta noin vuoteen 1750 sävelletty, mm. barokkimusiikki) musiikin harrastajille on ryhmiä vaikka kuinka monta.

On suorastaan liikuttavaa lukea serbialaisen nuoren barokkimusiikin harrastajan kommentti. Hänelle nettiyhteisö on mahdollisuus vihdoin löytää samoista asioista kiinnostuneita ja orpo harrastaja ei ole enää yksin.

Facebookissa on myös erilaisia teologisia ryhmiä, herättäjäjuhlat, yhteisvastuukeräys, kirkolliskokousvaalit ja niin edelleen. Sinne voi rakentaa oman keskustelupiirin tai liittyä jo valmiisiin ryhmiin.

Miten hieno mahdollisuus tämä on yksinäisille ihmisille, joiden on vaikea löytää kavereita joko oman arkuutensa takia tai siksi että ihmisten ilmoille pääsy on vaikeaa. Suomalaissa ryhmissä pärjää äidinkielellä, mutta mm. vanhan musiikin ryhmien pääkieli näyttää olevan englanti.

Facebookin hyvä puoli on, ettei sen sisältöjä pääse kurkkimaan, jollei liity jäseneksi. Se taas merkitsee, että puskista ampumista ei juuri kannata harrastaa.