Tuesday, February 27, 2007

Aina on löydettävä syyllinen

Suomesta on tulossa vaarallinen maa. Täällä voi joutua kovaan vastuuseen sellaisestakin, jota ennen pidettiin ennakoimattomana onnettomuutena. Hyviä esimerkkitapauksia ovat Konginkankaan bussiturma ja Kuopiossa sattunut onnettomuus, jossa mies kuoli kun talon katolta putosi jäätä hänen päälleen.

Bussikuski haastettiin oikeuteen ja häntä rangaistiin varsin tuntuvasti. Ikään kuin niin monen nuoren kuolemaan johtanut onnettomuus ei vainoaisi häntä loppuelämän ajan. Tai hän olisi tehnyt sen tahallaan. Kuopion tapauksesta kehitetään ennakkotapausta siitä, voidaanko taloyhtiön hallitus ja erityisesti puheenjohtaja vaatia vastuuseen siitä, että katolla ollut lumi lähtee yllättäen liikkeelle.

Arkijärki sanoo, etteivät taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai muutkaan jäsenet voi viettää aikaansa talon katolla valvomassa, koska lämpötila muuttuu niin, että jäätä irtoaa. Voisi tulla viluisen aika pitkäksi ja tuskinpa olisi enää hallituksiin halukkaita. Jo pelkkä vastuuseen vetäminen asiasta, jota ei voi ennakoida, tuottaa täyden katastrofin taloyhtiössä.

Mitä varten taloyhtiöllä on vastuuvakuutukset? Onko aina löydettävä ihminen, joka vedetään vastuuseen? Mihin me olemme menossa?

Olen vuosia seurannut huolestuneena Suomen muuttumista yhä amerikkalaisemmaksi yhteiskunnaksi. Erityisesti se näkyy juristien arvon ja tarpeen kasvuna. Ja tietysti heidän palkkioittensa nousuna.

Missä muussa ammatissa voi opetella asioita hintaan 300 euroa tunti?

Harvalla keskituloisella on mitään mahdollisuuksia palkata juristia avukseen, jos joutuu riitoihin jonkun kanssa. Kun laskut ovat helposti tuhansia tai peräti kymmeniätuhansia euroaja, vaihtoehdot taitavat olla vähissä: joko antaa kaikkien vääryyksien osua ja toivoa, ettei niitä tule enempää tai sitten rukoilla joka ilta, että Luoja varjelee kaikilta sellaisilta tilanteilta, joissa tarvittaisiin juristia.

Tarve etsiä syyllisiä tilanteissa, joita on maailman sivu pidetty ennakoimattomina onnettomuuksina, kertoo muustakin kuin juristien vallan kohtuuttomasta kasvusta. Olemme tainneet elää liian kauan maailmassa, jossa asiat ovat hallittavissa. Siksipä kun sattuu onnettomuus, sille on syyllinen jossain. Tämä pitää vain osoittaa syylliseksi.

Mistä löytyy syyllinen, jos joku mielenvikainen turmelee syyttömän ihmisen maineen, ennen kuin paljastuu sairaaksi? Kuka tai mikä on syyssä, jos vesi Suomenlahdessa nousee sopivan myrskyn seurauksena kaksi metriä ja uittaa niin Lauttasaaren kuin Marjaniemenkin? Onko vika paikallisten seurakuntien vai peräti seurakuntayhtymän, kun eivät ole pitäneet yllä riittävän hyviä suhteita ylöspäin? Niin kai luonnon onnettomuudet pitäisi ehkäistä - vai mitä?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home