Mikä kaikki kuuluu Raamattuun?

Kirkolliskokouksen tiistaiaamu alkoi ajatuksia herättäneellä aamuhartaudella, jonka piti kappalainen Eivor Pitkänen Jyväskylästä. Hän piirsi uskonpuhdistuksesta historiallisen kaaren tähän päivään ja muistutti, kuinka Lutherin yksinkertainen oivallus ihmisen vanhurskautumisesta vain uskon kautta pani Euroopan sekaisin moneksi kymmeneksi vuodeksi. Se ei ollut Lutherin tarkoitus, mutta niin vain kävi.

Päivään mahtui kaksi puheenaihetta: kirkon virkamiesoikeudellisten säädösten muuttaminen ja Apokryfikirjojen uusi käännös. Nyt kerron vain jälkimmäisestä.

Lähetekeskustelussa ilmeni, ettei ole aivan selvää, halutaanko Apokryfikirjat tuleviin Raamatun uusiin painoksiin, vaikka kirjojen suomentamisesta vastannut komitea sitä painokkaasti toivookin. Kirjat kyllä painetaan, mutta jäävätkö ne erilliseksi kirjaksi vai tuleeko niistä osa Raamattua, se on nyt mietinnän alla.

Kirkolliskokouksen käsittelyyn ovat tulleet edellisen (vuodelta 1938) käännöksen 13 kirjaa ja neljä muuta tekstiä. Apokryfikirjoja kutsutaan myös nimellä jälkikanoniset kirjat ja eri kirkoilla on toisistaan poikkeavia käytäntöjä niiden sisällyttämisestä Raamattuun.

Ehkä juuri siksi niiden asemasta ja paikasta Raamatun kaanonissa pitää keskustella.

Kääntäminen kesti

Kun raamatunkäännöstyö aikoinaan saatiin loppuun, vihoviimeiseksi urakaksi jäi Apokryfikirjojen kääntäminen suomeksi. Toki niistä oli suomennos, mutta se haluttiin päivittää yhtä lailla ajan tasalle kuin muutkin Raamatun tekstit.

Hitaasti alkuun päässyt käännöstyö tuotti lopulta varsin kiinnostavan tuloksen. Sirakin kirjan käännöksessä käytettiin kahta alkutekstiä. Sekä kreikkalainen että heprealainen teksti ovat nyt rinnakkain lukijan nähtävillä. Tätä ei liene tehty missään muualla maailmassa.

Tunnetuimpia apokryfikirjoista ovat Siirakin kirja ja Viisauden kirja. Niminä lienevät tuttuja myös Juditin kirja ja Tobitin kirja. Jos nimet eivät muualla ole tulleet vastaan, niin ainakin Jukolan pojat Seitsemässä veljeksessä lainailivat niitä elämänohjeinaan.

Seuraavaksi Apokryfikirjat päätyvät käsikirjavaliokunnan käsittelyyn. Siellä ne käydään perusteellisesti läpi ja kun työ on tehty, lopputulos tulee mietinnön muodossa täysistunnon päätettäväksi.

Jos haluat lukea Apokryfikirjojen käsittelyn vaiheista, käy tutustumassa käsikirjavaliokunnan jäsenen Antti Siukosen blogiin osoitteessa www.nuorikirkko.net Siellä on paljon muutakin mielenkiintoista.

Päätöksenteon mutkalliset vaiheet

Tässä yhteydessä lienee aiheellista kuvata lyhyesti kirkolliskokouksen päätöksenteon kulkua. Se muistuttaa suuresti asioiden etenemistä eduskunnassa.
Kun esitys, esimerkiksi Apokryfikirjojen käännös tulee käsittelyyn, se toimitetaan edustajille etukäteen postilla. Esitykseen liittyy myös päätösehdotus.
Kun asia tulee esille päiväjärjestyksessä, käydään ensimmäisessä vaiheessa lähetekeskustelu, jossa edustajat saavat sanoa mielipiteensä asiasta ja muutenkin evästää seuraavaa vaihetta. Se tapahtuu valiokunnissa, joihin kirkolliskokous on jakautunut. Jokainen edustaja on jonkin valiokunnan jäsen ja niissä on edustajat kaikista hiippakunnista, joten ne ovat kuin kirkolliskokous pienoiskoossa.

Asian todellinen puiminen tapahtuukin valiokunnassa, joka kertoo näkemyksensä sihteerin kirjoittamassa mietinnössä. Kun mietintö on valmis, se jaetaan edustajille ja usein jo seuraavana päivänä asiaa ryhdytään päättämään.

Aluksi monimutkainen päätöksentekoprosessi on varsin hämmentävä, koska lähetekeskustelu voi toisinaan olla varsin rämäkkää. Jos ei tunne käytäntöjä, voi luulla että päätöskin jo tehtiin, vaikka kyseessä oli vasta ensimmäinen vaihe. Sekaantumisen vaara on myös siinä vaiheessa kun valiokunnan mietintö jaetaan pöydille. Päätös vaatii mietinnön käsittelemisen ja se joko hyväksytään, hylätään tai muutetaan.