Sunday, October 21, 2018

Työstä ja taistelusta



Tein muutama päivä sitten FB-päivityksen juuri nyt kuumasta aiheesta eli poliittisista lakoista. Hairahduin suhtautumaan kriittisesti julkisen sektorin ärhäkkyyteen pienten yritysten irtisanomisia vastaan.

Yksinkertaisuudessani kyselin, miksi asia saa heidät liikkeelle, koska eihän ehdotuksessa ole kyseessä julkisen sektorin yksiköistä. Ei niistä käsittääkseni olla irtisanomassa ketään. Sitä paitsi julkisen sektorin väen palkat tulevat budjeteista, eivät yrityksiltä.

Tein muutaman yksinkertaistuksen liikaa ja sain tosissaan lunta tupaan.

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että virheet, epätarkkuudet ja mahdolliset väärinymmärrykset oiotaan. Sellainen kuuluu toimittajan tavalliseen arkeen.

Yllätyin siitä, miten topakasti minua ojennettiin. Olen sentään entinen ay-aktiivi ja ollut työpaikan osaston työsuojeluvaltuutettu vuosikausia.

Mitä ajattelussani oli niin muuttunut? Vai olenko jäänyt ajastani jälkeen?

Olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä on sukupolvien välinen ajattelutavan ero.

Nykyisin työssä olevien ei ole tarvinnut ainakaan julkisesti luopua kovin paljosta. Sen sijaan me ”setien” sukupolvi eli sodanjälkeiset sukupolvet ajattelemme eri tavalla siitä, mistä voi tai pitää luopua.

Meille pakkoluopuminen on ollut todellisuutta, nykysukupolville ei. Molempiin luopuminen sattuu, mutta tunnetason reaktiot ovat erilaisia.

Kasvoimme maailmassa, jossa ihmisten menetykset saattoivat olla todella suuria. Koti oli jäänyt rajan taakse, perheestä oli kaatunut miehiä tai vammautunut loppuiäksi, sota oli järkyttänyt kaikkien elämää.

Vastoinkäymisten tai luopumisten edessä ei voinut tehdä muuta kuin ottaa ne vastaan. Vaikka miten olisi tehnyt mieli löytää syyllinen tai vastuullinen, sellaista ei ollut. Luopumisiin oli suostuttava halusi tai ei.

FB:ssä kiertää JHL:n tekemä lista Sipilän hallituksen leikkauksista vuosina 2015-2018. Se kertoo mielestäni melkoisesta katkeruudesta. Saavutetuista eduista ei haluttu luopua ja nyt ”kamelin selkä on katkennut”.

Sinne päätyneistä leikkauksista valtaosa kohdistuu budjettivaroista kustannettuihin tukiin ja etuuksiin kuten odotettavissa olikin.

Mistä muusta hallitus leikkaisi kuin sen käytettävissä olevista rahoista?





Sunday, October 14, 2018

Miksi olen Tulkaa kaikki -ehdokaslistalla?


Blogini on ollut lepäilemässä liki kolme vuotta.

Nyt päätin virotella sen henkiin. Kun vaalitkin ovat tulossa.

Olen Tulkaa kaikki -listalla muun muassa siksi, että kirjoitin toukokuussa aika säväkän päivityksen Facebook-sivulleni.

Tekstini käsitteli kirkolliskokoukseen aivan viime tipassa ehtinyttä mietintöä. Siinä kirkolliskokouksen perustevaliokunta lausui hyvin perusteellisesti, mitä mieltä se on aloitteesta Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen.

Aloite oli yritys saada aikaan yhteinen ymmärrys samaa sukupuolta olevien mahdollisuudesta solmia kristillinen avioliitto.

Aloite hylättiin sellaisenaan, mutta lopulta se lähetettiin selvällä äänten enemmistöllä piispainkokoukselle pohdittavaksi. Joten piispainkokouksen on edettävä asiassa jollakin tavalla.

Jos haluat lukea mietinnön, sen pitäisi löytyä osoitteesta:

Varsinainen aloite löytyy täältä:
-------------------
Näin kirjoitin:

”Olen lukenut läpi kirkolliskokouksen perustevaliokunnan 54-sivuisen mietinnön viivottimen kanssa kuten lupasin pari päivää sitten. 

Siitä vajaat kolme sivua on valiokunnan viiden jäsenen eriävä mielipide.

Vaikutelmakseni tuli, että mietintö on murskakritiikki aloitteesta "Kirkon avioliittokäsityksen laajentaminen", jonka viidesosa kirkolliskokouksen jäsenistä oli allekirjoittanut. Se on harvinaisen suuri määrä.

Mitä pitemmälle jaksoin lukea, sen vahvemmaksi tuli tuntu, että perusteltua ja huolellisesti valmisteltua aloitetta käsiteltiin kuin opiskelijan seminaariesitelmää. 

Kuka tekstin olikin muotoillut, valtaosa siitä oli erittäin tarkoitushakuisen ja oman näkemyksensä ehdottomaan oikeutukseen uskovan opponentin kynästä. 

Tuekseen se olisi tarvinnut nootituksen, koska tekstissä oli melkoisia väitteitä, joille ei esitetty perusteluja eikä lähteitä.

Ehkä sen pohjalta on tekeillä kirja tai pitkä artikkeli, jossa lähteet tuodaan julki.

Olen elämässäni lukenut lähes 15 vuoden ajan valiokuntamietintöjä, mutta vastaavaan en ole ennen törmännyt. Hengeltään se oli sukua vuoden 2010 perustevaliokunnan mietinnölle, jossa käsiteltiin samaa sukupuolta olevien parisuhteitten siunaamista.

Tämä ei mielestäni ollut lainkaan valiokuntamietintö, vaan aloitteen raaka vähättely, mikä tehtiin Tunnustuskirjojen, Lutherin tekstien ja Raamatun pohjalta.

Valiokuntamietintöä teksti muistutti siinä, että pyrki referoimaan aloitetta kohta kohdalta, mutta saman tien aloitteen perusteluja vähäteltiin tai lähes nollattiin.

Nostan hattua kaikille, jotka jaksavat kahlata mietinnön läpi. Varsinkin kun se valmistui aivan viime tipassa.

Puhumattakaan siitä, että muut kuin papit saisivat argumentaatiosta selvää. Niin yksityiskohtaista se on ja vaatii myös melkoiset perustiedot erityisesti dogmatiikasta. 

Muutama mielenkiintoinen huomio.

Täysin selvää on, että perustevaliokunnan 18 jäsenestä valtaosa lähtee siitä, että Raamattua on luettava niin kuin se on kirjoitettu.

Aloitteen tekijät esittävät, ettei avioliitto kuulu kristillisen uskon ydinasioihin, koska sen merkitys on vaihdellut ajan myötä. Avioliitto voidaan lukea ns. kehällisiin asioihin, sillä se ei ratkaise ihmisen pelastumista.

Sivulla 33 valiokunta sanoo, ettei näin voi olla, koska Raamatun sana ja tunnustuskirjat opettavat selvästi että avioliitossa on mies ja nainen ja koska Raamattu selkeästi torjuu samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteet.

Valiokunnan mielestä vain eksplisiittiset eli selkeästi ilmaistut Raamatun kohdat merkitsevät, ei esimerkiksi uskoon olennaisesti kuuluva lähimmäisen rakkaus.

Mielenkiintoinen tieto, jonka lähdettä jäin kaipaamaan on, että "juutalaisten parissa olisi tunnettu koko kreikkalaisten parissa elänyt seksuaalisuuden kirjo, sekä sortoon että rakkauteen perustuvat suhteet".

Olen jo pitkään arvellut, että kirkkomme konservatiivit pitävät avioliittoa lähes tai kokonaan sakramenttina. Mietinnössä asiaa kierrellään taitavasti, mutta useissa kohdin puhutaan avioliitosta Jumalan säätämyksenä, johon kuuluvat Jumalan tahto ja lupaus.

Tämä näkemys nostaa avioliiton uskon ytimeen, josta luopuminen ei ole mahdollista. 

Tosin tämä näkemys on aika erilainen kuin Katekismuksessa esitetty "sanan ja aineen yhdistyminen, josta syntyy sakramentti".

Aloitteessa ehdotetaan harkittavaksi Norjan kirkon käytäntöä, jossa pappi voi omantunnon syihin vedoten kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria.

Valiokunta torjuu ajatuksen. Pappi on käyttänyt uskonnonvapauttaan valitessaan sen uskonnollisen yhteisön, jonka palvelukseen hakeutuu. Sen jälkeen hänellä ei ole tällaista valinnan vapautta.

Päätelen tämän implisiittisesti tarkoittavan, ettei papin valitsema uskonnollinen yhteisö saisi muuttaa näkemyksiään koko sinä aikana kun pappi on sen palveluksessa, jottei tämä joudu "sisäisiin vaikeuksiin".

Lisäksi valiokunnan muotoilu omantunnon vapaudesta sivulla 41 on niin ympärikiero, että on erittäin vaikea päätellä, tarkoittavatko "haavoittuvaisimmassa asemassa olevat ja syrjityt ihmiset" homoseksuaaleja vai kirkon konservatiivisia pappeja”.


Minun on vaikea ymmärtää, miten on mahdollista, että me jotka ”uskomme Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan” uskoisimme myös, että Jumala tekee luomistyössään virheitä. Eli luo sellaista, mitä hän ei hyväksy.

Sellaista on mahdoton käsittää.