Aina on löydettävä syyllinen

Suomesta on tulossa vaarallinen maa. Täällä voi joutua kovaan vastuuseen sellaisestakin, jota ennen pidettiin ennakoimattomana onnettomuutena. Hyviä esimerkkitapauksia ovat Konginkankaan bussiturma ja Kuopiossa sattunut onnettomuus, jossa mies kuoli kun talon katolta putosi jäätä hänen päälleen.

Bussikuski haastettiin oikeuteen ja häntä rangaistiin varsin tuntuvasti. Ikään kuin niin monen nuoren kuolemaan johtanut onnettomuus ei vainoaisi häntä loppuelämän ajan. Tai hän olisi tehnyt sen tahallaan. Kuopion tapauksesta kehitetään ennakkotapausta siitä, voidaanko taloyhtiön hallitus ja erityisesti puheenjohtaja vaatia vastuuseen siitä, että katolla ollut lumi lähtee yllättäen liikkeelle.

Arkijärki sanoo, etteivät taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tai muutkaan jäsenet voi viettää aikaansa talon katolla valvomassa, koska lämpötila muuttuu niin, että jäätä irtoaa. Voisi tulla viluisen aika pitkäksi ja tuskinpa olisi enää hallituksiin halukkaita. Jo pelkkä vastuuseen vetäminen asiasta, jota ei voi ennakoida, tuottaa täyden katastrofin taloyhtiössä.

Mitä varten taloyhtiöllä on vastuuvakuutukset? Onko aina löydettävä ihminen, joka vedetään vastuuseen? Mihin me olemme menossa?

Olen vuosia seurannut huolestuneena Suomen muuttumista yhä amerikkalaisemmaksi yhteiskunnaksi. Erityisesti se näkyy juristien arvon ja tarpeen kasvuna. Ja tietysti heidän palkkioittensa nousuna.

Missä muussa ammatissa voi opetella asioita hintaan 300 euroa tunti?

Harvalla keskituloisella on mitään mahdollisuuksia palkata juristia avukseen, jos joutuu riitoihin jonkun kanssa. Kun laskut ovat helposti tuhansia tai peräti kymmeniätuhansia euroaja, vaihtoehdot taitavat olla vähissä: joko antaa kaikkien vääryyksien osua ja toivoa, ettei niitä tule enempää tai sitten rukoilla joka ilta, että Luoja varjelee kaikilta sellaisilta tilanteilta, joissa tarvittaisiin juristia.

Tarve etsiä syyllisiä tilanteissa, joita on maailman sivu pidetty ennakoimattomina onnettomuuksina, kertoo muustakin kuin juristien vallan kohtuuttomasta kasvusta. Olemme tainneet elää liian kauan maailmassa, jossa asiat ovat hallittavissa. Siksipä kun sattuu onnettomuus, sille on syyllinen jossain. Tämä pitää vain osoittaa syylliseksi.

Mistä löytyy syyllinen, jos joku mielenvikainen turmelee syyttömän ihmisen maineen, ennen kuin paljastuu sairaaksi? Kuka tai mikä on syyssä, jos vesi Suomenlahdessa nousee sopivan myrskyn seurauksena kaksi metriä ja uittaa niin Lauttasaaren kuin Marjaniemenkin? Onko vika paikallisten seurakuntien vai peräti seurakuntayhtymän, kun eivät ole pitäneet yllä riittävän hyviä suhteita ylöspäin? Niin kai luonnon onnettomuudet pitäisi ehkäistä - vai mitä?

Suden vuosi – kahdesta kulmasta

On todella kiinnostavaa lukea kriitikoiden arvioita vasta nähdystä elokuvasta.

Tunnustan heti, että käyn aivan liian harvoin leffassa. Nyt kuitenkin tulin puolivahingossa nähneeksi Olli Saarelan ohjaaman Suden vuoden, joka perustuu Virpi Hämeen-Anttilan kirjaan.

Suomen Kuvalehteen filmin arvioi Jari Lindholm, reipas, uransa nousuvaihetta elävä toimittaja. Hän myöntää, että on liiankin tietoinen filmin ohjaajan elämäntilanteesta. Niinpä Lindholmin silmin nähtynä kyseessä on enintään vaatimaton melodraama, jossa ihmiset harhailevat, eivätkä tiedä, mitä tahtovat. Lisäksi heidän välillään vallitsee turhankin usein kiusallinen hiljaisuus.

Täysin toisenlaisen kuvan antaa Kirkko & Kaupunki –lehden toimituspäällikkö Marja Kuparinen, joka on jo elämää nähnyt ihminen ja pikemminkin laskeutumassa pois työelämästä kuin tunkemassa yhä korkeammille sijoille.

Lieneekö kyse iästä, mutta en tunnistanut Lindholmin kritiikistä näkemääni elokuvaa. Sen sijaan Marja Kuparinen oli katsonut Suden vuotta aika samanlaisten lasien läpi kuin minäkin. Kun Lindholm pitää päähenkilöiden vaikenemista kiusallisena, minä tulkitsen sen arkuudeksi ja odotteluksi ja lopulta myös vahvasti eroottisen jännitteen lataamaksi viipyilyksi. Samoilla linjoilla näyttää olevan Kuparinenkin.

Silmiini tämä rakkaustarina on varsin epätavallinen, koska se nostaa vahvasti esiin naisen sairastaman epilepsian ja sen tuottamat riskit ja elämän rajoitukset. Filmillä on vahva valistuksellinen ulottuvuus, joka taitaa olla aika epätavallista nykyisin.

Summa summarum: Eletty elämä muokkaa varmasti katsomisen tapaa ja kulmaa. Pidempi elämä antaa enemmän todellista tai luultua ymmärrystä. Ehkä ohjaaja ei ollut tavoitellut niitä syvyyksiä, joita elokuvasta löysin, mutta se lienee katsojan vapautta.

Suden vuosi ei kuitenkaan täysin kuulu kategoriaan: Kielletty alle 30 v.

Ne ovat niitä elokuvia, joita ihanteellisten nuorten ei kannata mennä katsomaan. He saavat vain moralisointikohtauksen.