Onko tämä kaunista?

Tulipa pari viikkoa sitten postissa Kämp Gallerian upea esite. Lähes kaikki tuotteet olivat sitä hintaluokkaa, johon free-toimittajalla ei ole mitään pääsyä. Ehkä entisillä, Kauppalehden palkoilla olisi ollut, mutta nyt ei tarvitse edes unta nähdä.

Ei tämä vielä mitään. Sehän on vain sitä, etteivät onnen lahjat tässä elämässä tasaisesti jakaudu.

Jäin hölmistyneenä tujottamaan Marimekon ilmoitusta, joka oli kaunis ja pelkistetty kuten aina ennenkin. Ehkä en ennen ole huomannut, miten laihoja malleja he käyttävät, mutta nyt malli oli ehdottomasti anorektikko.

Onko nykyinen kauneusihanne todella tämä? Hirvittävän laiha, lähes nälkiintynyt nuori nainen, joka on aivan rajalla joutua hoitoon syömishäiriönsä takia. Kun vielä muistetaan, että kamera lisää sekä valokuvaan että televisioon noin kymmenen ekstrakiloa, voi vain kuvitella, miten laiha malli todellisuudessa on. Sanoisin että suorastaan surkea.

Myös Henkan ja Maukan (H&M) televisiomainosten mallit ovat niin laihoja, ettei käsivarren lihaksia juuri erota. Onhan sekin yksi tapa pitää itseään hienoissa mitoissa. Ei tarvita avuksi henkilökohtaista valmentajaa, eikä tarvitse viettää joka päivä kahta tuntia salilla kuten Madonna tekee. Eittämättä hän on kaunis viisikymppinen, mutta hänellä on sentään lihaksia.

Ei siitä kovin kauan ole kun jossain muotinäytöksissä - tosin ei Suomessa - alettiin vaatia ns. normaalimman näköisiä malleja, jotteivät syömishäiriöt yhä leviäisi nuorten keskuudessa.
Lyhyeksi taisi sekin pyrkimys ajallisesti jäädä, ainakaan meillä se ei suuremmin näy.

Löysin pari talvea sitten kirjahyllystäni jumppakirjan, joka oli tehty 1980-luvulla. Siinä liikkeitä esitteli nuori jumppari, joka oli oikein hyvän näköinen. Hänessä oli kuitenkin nykyihanteisiin suhteutettuna paha vika: ainakin 5-6 kiloa liikaa.

Kirja on oiva esimerkki kauneusihanteiden muutoksesta ja siitä, miten kipeä ihanteemme tänään on. Ei siinä jumpparissa silloin mitään vikaa ollut, mutta nyt häntä ei laskettaisi edes studion ovesta sisään, veikkaan,

Hyvän kasvatuksen kirouksia

Lohdutuin kohtuullisesti tänään lukiessani Markus Åsnäsin urputusta Kauppalehdestä. Häntäkin harmittavat nämä autoaan pysäköivät, jotka tarvitsevat ainakin puolentoista auton paikan voidakseen sijoittaa autonsa kadun varteen.

Olen tähän asti luullut, että ärtyminen tästä asiasta - ja vähän muistakin liikenteen typeryyksistä – on erityisesti naisten päänsärky. Meistä kun suuri osa on saanut hyvän kasvatuksen, johon kuuluu toisten ihmisten ottaminen huomioon aina ja mieluiten vielä ensimmäiseksi.

Kun sitten vinoparkissa tai parkkihallissa koettaa ryömiä autoonsa 25 sentin rakosesta, otsasuonet alkavat pullottaa. Varsinkin jos viereisen auton kuski on varannut itselleen reippaasti yli puoli metriä autosta ulosastumistilaa.

Parkkihallissa olin kerran jo jättänyt sapekkaan lapun yhdelle törpölle, joka oli peruuttanut autonsa vinosti omani viereen niin, että sisään pääsi vain pelkääjän puolelta. Asianomainen kuitenkin saapui ennen kuin aloitin sisään ryömimisen. Hän oli noin kolmikymppinen mies.

Minulta paloi pinna kokonaan. Kyselin vähemmän ystävällisesti, millaiseksi hän arvioi autolla ajamisen taitonsa ja kehotin opettelemaan parkkeeraamisen ahtaaseen paikkaan ennen kuin tulee seuraavan kerran kaupunkiin.

Ja eniten minua keitti – ja häntä hämmästytti syytökseni siitä - ettei hän ota lainkaan huomioon toisia ihmisiä, vaan ajattelee silkkaa itseään. Eikö ole kotona opetettu mitään, HÄH!

Tämä mies ei ole ainoa, joka on saanut minut keljuuntumaan perusteellisesti. Olipa kerran nainen, joka kehotuksestani huolimatta halusi jättää autonsa taakse noin pari metriä tyhjää. ”Jottei kukaan mahdu siihen, koska muuten hän ei saa autoaan ulos”. Uskomatonta. Näitä naisia vaan lisää, niin ei naisten maine kuljettajina tai pysäköijinä parane ikinä.

Ensin vetosin hänen naisenylpeyteensä ja lopuksi haukuin hänet ”halvatun espoolaiseksi, joilla on pellon laitaa niin paljon käytössään, ettei tarvitse opetella kaupunkilaista ajotapaa” Hän oli todellakin Espoosta. Kehotin häntä panemaan neljä keppiä pystyyn ja opettelemaan siinä parkeerauksen kunnolla ennen kuin seuraavan kerran tulee oikeaan kaupunkiin.

Muutenkin olen huomannut että monet törpöt ajavat isoilla autoilla kovaa, eivätkä osaa pysäköidä kuten kaupungissa pitää.

Mikähän heidät saisi opettelemaan?

Toimisikohan mieskuljettajille naisten pilkkanauru siitä, etteivät osaa edes autoaan käsitellä. Eivätkös miehet ole aika arkoja naisten naurulle?

Vai ruvettaisiinko kirjoittelemaan lappuja tuulilaseihin: Opettelepa ensin pysäköimään ennen kuin seuraavan kerran tulet Helsingin keskustaan.

Sitku-elämästä nytku-elämään

Olin vähän yli viikko sitten kylässä paikassa, jonka emännältä opin suuren viisauden.

Aika moni elää elämäänsä niin, että teen sen ja sen asian sitten kun on aikaa.

Kutsun ne ihmiset kylään, opettelen laittamaan sitä ruokaa, hankin itselleni uuden harrastuksen sitten kun ei ole niin kiire kuin viime aikoina, sitten kun päivä on pitempi, sitten kun pitkittynyt flunssa on ohi, sitten kun olen tai olemme molemmat eläkkeellä.

Hän oli tullut siihen tulokseen, ettei ole mitään mieltä lykätä sellaisia asioita, jotka oikeasti voi tehdä. Kysehän on vain viitseliäisyydestä.

Voin kutsua tuon ihmisen meille kylään, kun aina on ollut niin mukava jutella, mutta myös liian vähän aikaa.

Opettelen laittamaan sen ruokalajin kunnolla, eihän se vaadi kuin muutaman kunnon kokeilukerran.

Lopetan sitku-elämän ja siirryn nytku-elämään.

En tiedä, oliko häneltä kuollut joku, jonka kanssa asiat olivat jääneet sitku-vaiheeseen. Saman tuottaa myös krooninen sairaus. Jos toinen ihminen on henkisesti tai ruumiillisesti poissa, tilaisuuksia ei enää saa takaisin.

Hieman samansuuntainen oli toinen silmiini osunut kommentti, joka koski syntymäpäivien viettoa.

Kun tulee tiettyyn ikään, ehkäpä jonnekin 50-60 –vuoden tienoille, jolloin tuttuja jo alkaa kuolla, syntymäpäivän merkitys kasvaa suuresti.

Syntymäpäiviä pitää viettää niin kauan kuin niitä voi viettää.

Ei haittaa, vaikka joutuu kutsumaan ystävät omakustannushintaan kansalaispäivällisille tuttuun ravintolaan tai baariin.

Eikä se mitään, vaikka ystävät kutsuu kotiin, jota ei ole remontoitu viimeisen päälle.

Eikä sekään mitään, vaikkei suursiivousta ole ehditty/jaksettu tehdä.

Tärkeintähän on saada ystävät yhteen juhlimaan sitä, että taasen ompi yksi vuosi mennyt ja tässä olemme vielä kaikki.

Eikö tällainen toiminta ole parhaimmillaan sitä mitä sanotaan Carpe diem – ajatteluksi.

Tartu hetkeen - niin kauan kuin vielä voit!

Hämmästyttävän vähärahaista väkeä

Olin eilen lauantaina vähän yli tunnin seisoksimassa Yhteysvastuun liivi päällä Eino Leinonkadun Valintatalon edessä.

Johan oli opettavaista.
Mitä kaikkea opin?

* Ikä ei kerro mitään ihmisen anteliaisuudesta.
* Nuoret antavat roposensa siinä kuin vanhatkin.
* Naiset ovat helläsydämisempiä kuin miehet, mutta se ei kai liene uutinen.
* Kärttyisimpiä olemme me ikääntyvät naiset.

Opin myös keräämisen tekniikkaa. Ei kannata puhutella ihmisiä kauempaa kuin YHDEN metrin päästä. Jos yrittää kauempaa, asianomainen kaartaa tyylikkäästi kauemmas.

Mutta menepä toisen eteen, hymyile säteilevästi samalla kun katsot silmiin ja sanot: Yhteisvastuukeräyksestä, päivää. Pitää olla tosi kovaluontoinen, jos ei ala kaivella taskujaan.

Sain kokoon vähän yli tunnin aikana toistasataa euroa. Suurin kunnia kuuluu kuitenkin pitkälle, noin neljävitoselle miehelle, joka kantoi lukuisia kukkapaketteja (Naisten päivä, otaksun) ja työnsi keräyslippaan kolosta sisään viisikymppisen.

Häkellyin niin, että pidin hänelle taatusti parhaan esitykseni keräyksen kohteista. Ei seonneet sanat, eikä maiden nimet.

Kiintoisinta keräämisessä oli kuitenkin käteisen rahan puute.
”Ei ole nyt yhtään rahaa mukana”. ”Ei sattunut lähtiessä lompakko mukaan”. ”Ei ole kolikkoja mukana”. Ja niin edelleen.

Ihmiset menevät tosiaankin kauppaan vain kortin kanssa, oli se pakko uskoa.

Moni myös huijasi, mutta sehän on heidän asiansa.

Kun itse en ole lahjoitusmielellä tapaan sanoa, että voi, voi kun olen jo lahjoittanut. Se toimii aina, mutta aika harva sitä Yhteisvastuulle käytti.

Konstissa on vain yksi vika: jos ei ole oikeasti lahjoittanut, tulee huono omatunto.

Se taas ei kerääjää haittaa, se on vain minun kipuni.

Fundamentalismi ei kuulu uskontoon, vaan ihmisyyteen

Toimittajakollega Olli Valtonen todisti vuosia sitten, miten mainio toimittajan ammatti on.

Saa tavata fiksuja ihmisiä, jotka parin tunnin haastattelun aikana kertovat elämänsä parhaimmat löydöt. Niistä sitten kirjoitetaan juttu ja samalla itse opitaan samat asiat, ja vielä perusteellisemmin kuin lukijat, koska juttuun ei koskaan mahdu kaikki mitä haastateltava kertoo.

Allekirjoitin tämän taas kerran kun juonsin viime viikolla ”Yhteinen fundamentalismi” –seminaaria. Sen oli järjestänyt Suomen ekumeenisen neuvoston eettinen jaosto. Tällä kertaa en tehnyt tilaisuudesta juttua, mutta juontaja joutuu kuuntelemaan kaiken erittäin huolella, ettei itse tipu kärryiltä, oli keskustelun tai esitelmien taso miten korkea tahansa.

Itselleni seminaarin kiinnostavinta antia oli päästä ymmärtämään fundamentalismi nykyisin käsittein, jolloin ei pyritä vain yhteen, kaiken kattavaan määritelmään, vaan luetellaan erinäisiä tekijöitä, joista ainakin osan pitää olla samaan aikaan voimassa, jotta voitaisiin puhua fundamentalismista.

Fundamentalismi pilaa aatteen kuin aatteen

Toinen tärkeä oivallus on, ettei fundamentalismi ole uskontoon liittyvä asia, vaan sitä esiintyy yhtä lailla erilaisten ideologioiden ja aatteiden kannattajissa. Poliittiset puolueet ovat hyvä esimerkki, tai vaikkapa entisen Neuvostoliiton ideologinen kehitys, jossa fundamentalismi tuhosi alun perin kauniin ja idealistisen filosofian.

Uskontotieteestä väitellyt, nykyisin Kirkon tutkimuskeskuksessa tutkijana toimiva Kimmo Ketola esitti fundamentalismille useita tunnusmerkistöjä. Kuvauksensa saivat sen tyypilliset piirteet, strategiat suhtautumisessa ulkomaailmaan, organisoitumisen tapa ja fundamentalismiin liittyvät väärinkäsitykset.

Erittäin kiinnostava oli Ketolan tekemä vertailu fundamentalistisen ja liberalististen uskonnollisten näkemysten kesken. Sen tärkein anti on, että kumpaakin ajattelua on ollut olemassa koko kristinuskon olemassaolon ajan.

Jo Augustinus ja monet kristilliset mystikot ajattelivat kuten tämän päivän liberaalit: ihmisen tieto Jumalasta on vajavaista. Sen sijaan Raamatun teksteistä suoran totuuden heti löytävät eivät hekään ole asiaa ensimmäisinä 1800-luvulla keksineet.

Minusta erityisen kiehtovaa Ketolan jaotuksessa oli, että liberaalin näkemyksen mukaan usko on henkilökohtainen ja yksilöllinen asia ja fundamentalistisen näkemyksen mukaan yhteisöllinen ja julkinen asia.

Jo Suomeen 1700-luvulla saapuneessa pietismissä painotus oli yksilön omassa vastuussa pelastuksestaan, mutta samaan aikaan edellytettiin että koko kyläkunta tuli herätykseen.

Ja eivätkö suomalaiset laestadiolaisuus ja varhaisempi herännäisyys ole olleet mitä suurimmassa määrin yhteisöllisiä uskon harjoittamisen muotoja?

Fundamentalismiin liittyviä määritteitä.

Fundamentalismille on tyypillistä:

1. F. on reaktiivista. Se kokee oman tradition olevan uhan alla ja uhka nousee sekulaarista kulttuurista (Vaara ei ole sulautuminen toisiin uskonnollisiin traditioihin)
2. F. on selektiivistä. Se kokee että oman tradition tietyt, luovuttamattomat (eivät kaikki) elementit ovat uhan alla.
3. Moraali on dualistista: oikea/väärä, valo/pimeys jne.
4. Kirjoitukset ovat kirjaimellisesti tosia, absoluuttisia, erehtymättömiä
5. Maailmankuvaa tulkitaan kosmisen taistelun näkökulmasta, milleniasmi ja messianismi

Organisatorisesti fundamentalismia luonnehtii:

1. ”Valitut”, pelastetut jäsenet. Muut ovat huonompia, mistä kertovat jo nimityksetkin ”tapauskovaiset”, ”nimikristityt”
2. Jyrkät rajat ja erottautuminen muista
3. Autoritäärisyys ja karismaattinen johtajuus. Vaikeus käsitellä sisäisiä ristiriitoja, josta helposti seuraa hajaantumista
4. Tiukat käyttäytymistä säätelevät normit, pukeutuminen, sosiaalinen elämä, parin valinta.
Ovat identiteetin tunnuksia

Fundamentalismin strategiat suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan:

1. Maailman valloittaminen. Pyritään ottamaan yhteiskunnan rakenteet haltuun ja tekemään oma vallankumous. Esimerkkinä Al-Quaida, joka pyrkii tekemään uskonnollisen kumouksen yhteiskunnassa. Ulospäin suuntautuva aggressio tyypillistä.

2. Maailman muuttaminen. Pyrkii vaikuttamaan sisältäpäin yhteiskunnan rakenteisiin ja ottamaan ne haltuun. Syntyy kulttuurisotia (Bible Beltin evakelikaalit ja kreationismi< >evoluutio, abortti)

3.Maailman luominen, oma sosiaalinen todellisuus, luodaan hengellisen elämän keitaita keskelle maailmaa ja pyritään sieltä lähetystyöhön, esim. Hare Krishna -yhteisöt

4. Maailman kieltäminen. Kasvatetaan lapset oman näkemyksen mukaisesti ja pysyttäydytään muista erillään

Fundamentalismiin liittyy väärinkäsityksiä

Seuraavat väittämät liitetään usein fundamentalismiin, mutta ne eivät pidä paikkaansa ja on siksi syytä korjata.

1. F. on välttämättä väkivaltaista
2. F. ei ole aidosti uskonnollinen ilmiö. Al-Quaida ym. ovat kyllä uskonnollisesti motivoituja. Niistä voidaan kuitenkin kysyä, ovatko ne oikeaa islamia tai oikeaa islamin tulkintaa.
3. F. on uskontoa aidoimmillaan. (Sam Harris : Uskonnon loppu) Ei ole totta, koska usko on paljon muutakin, kyse on tulkinnasta.

Koko päivän anti sisälsi vielä runsaasti muuta asiaa, mutta se saa jäädä toiseen kertaan.